|
||||
|
|
Näin pääset alkuunPerinteinen luennoitu, luokassa tapahtuva koulutus on kriisiytynyt. Informaation määrän sanotaan kaksinkertaistuvan kahden vuoden välein - samalla kun koulutukseen on yhä vähemmän aikaa. Tämän vuoksi organisaatiot ovat yhä kiinnostuneimpia tehokkaan monimuotokoulutuksen tarjoamista haasteista. Tämä tarkoittaa perinteisen koulutuksen ja verkkokoulutuksen joustavaa yhdistämistä. VerkkokoulutusstrategiaTuloksiin pääseminen edellyttää toimivaa verkkokoulutusstrategiaa, jonka ensimmäisenä vaiheena yleensä on koko henkilökunnan tutustuttaminen verkkokoulutuksen haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Verkkokoulutus sisältää aina kolme komponenttia: ympäristön, menetelmän ja sisällön. Ympäristön on oltava selkeä ja helppokäyttöinen. Menetelmän on sovelluttava aikuiskouluttautujan tarpeisiin ja sisällön on oltava mielekäs kouluttautujan kannalta. Click’n Learn™ - tai yksinkertaisesti "Clikkari" - on koulutuskonsepti, jolla nämä kaikki voidaan yhdistää. Seuraavassa esimerkissä suomalainen teollisuusyritys kouluttaa työntekijölleen konsernistrategian perusteita. Monimuotokoulutuksella tarkoitetaan sitä, että kun peruskäsitteet on ensin omaksuttu verkossa, voidaan opittua prosessoida perinteisin menetelmin. Näin saavutettaan lyhyessä ajassa ja kustannustehokkaasti tavoiteltu oppimistulos. EsimerkkiTervetuloa tutustumaan strategisen suunnitelun perusteisiin! Lue huolella omaan tahtiisi alla oleva kehyskertomus ja tutustu syventäviin linkkeihin klikkaamalla tekstissä olevaa sinistä, alleviivattua avainsanaa. Jos et ymmärrä jotain käsitettä, siirrä kursori sanan edessä olevan ympyröidyn i-kirjaimen päälle. Siihen ilmestyy välittömästi aputeksti, joka selvittää sinulle sanan merkityksen. Testaa lopuksi oppimasi Itsearvioinin avulla. Kuten yksityisellä ihmiselläkin, yrityksillä on tulevaisuuden tavoitteita. Ne voivat olla esimerkiksi kannattavuuden parantaminen tai suurempi markkina-arvo. Kun tavoitteista on sovittu, aletaan miettiä keinoja, miten tavoitteisiin voidaan päästä. Tätä keinovalikoimaa kutsutaan yrityksen strategiaksi. Strategia ilmoitetaan yleensä melko lyhyessä muodossa, jotta
se voidaan esittää selkeästi koko henkilökunnalle.
Jos esimerkiksi tavoitteena on Kun tunnet hallitsevasi ylläolevan kehyskertomuksen, voit tarkistaa tietosi allaolevan testin avulla. Jos osasit vastata kysymyksiin oikein, hallitset perusasiat ja voit
ilmoittautua jatkokoulutukseen, jossa yhdessä keskustelemme opitusta
ja prosessoimme sitä edelleen. Koulutuksen seuraaminen ja edelleen kehittäminenClick’n Learn™ sisältää aina ProfileGenerator™ -seurantaohjelman, jonka avulla koulutuksen ohjaaja voi seurata yksilöllisiä oppimispolkuja. Ohjelma näyttää kouluttautujien edistymisen alustalla sekä opiskeluun käytetyn ajan. Näin voidaan sisältöä jatkuvasti kehittää yksilölliset koulutustarpeet huomioon ottaen. Kysy lisää ProfileGenerator™ -työkalusta. |
|||