|
||||
![]() |
Strateginen ajattelu ja Balanced ScorecardStrategia on näkemys siitä, miten toimintaa tulee kehittää lähitulevaisuudessa. Strateginen johtaminen on tietoista suunnanvalintaa muuttuvassa toimintaympäristössä. Suunnanvalinta tähtää kunnan pitkäaikaisen elinvoimaisuuden vahvistamiseen ja ylläpitoon. Strategian lähtökohtana on tällöin näkemys tulevaisuudesta eli visio, joka määritellään strategian suunnitteluvaiheessa. Strategian laadinta on kuntalaisten, päätöksentekijöiden ja kaupungin johdon vuorovaikutteinen prosessi, jonka kautta yhteiset tavoitteet muotoutuvat. Tällöin strategia voidaan nähdä tarinana, joka syntyy eri osapuolten käymästä moniäänisestä vuoropuhelusta. Edustuksellisen päätöksenteon tehtäväksi jää erilaisten näkemysten yhteensovittaminen. Yhteiset tavoitteetStrategisessa suunnittelussa on aina syytä korostaa yhteisiä tavoitteita: kyse ei ole pelkästään poliittisten päätöksentekijöiden tai virkamiesten tavoitteista. Pyrkimys avoimeen kansalaisyhteiskuntaan edellyttää, että tavoitteet ovat mahdollisimman laajasti kuntalaisten yhteisiä tavoitteita. Tasapainoinen onnistuminen on strategiaperustan ja strategian laadinnan, toteuttamisen ja arvioinnin viitekehys. Sen lähtökohtana on näkemys siitä, että julkisissa organisaatioissa strateginen johtaminen tarkoittaa sekä tulevaisuuden näkemistä että tekemistä. Tästä hyvänä esimerkkinä on Vantaan kaupungin pelastuslaitoksen tasapainotettu strategia. Tasapainoisen onnistumisen strategian laadinnassa korostetaan erityisesti strategian yhteyttä toiminta- ja taloussuunnitteluun sekä talousarvion vuosittaisiin tavoitteisiin. Näin strategiasta tulee toteutettavissa oleva. Tasapainoisen onnistumisen strategiassa on seuraavat näkökulmat:
Balanced Scorecard on suunnittelun työkalu, jolla halutaan varmistaa tasapainoinen onnistuminen. Tämän kurssin suorittaja ymmärtää kuinka tätä työkalua käytetään yhteisen toimintaympäristömme kehittämisessä. |
|||